Blogi unohtui pitkäksi aikaa, kalligrafia ei!

Blogissa on ollut hetken hiljaista. Elämä ja remontti veivät mennessään, ja päivät täyttyivät muustakin kuin kauniista kirjaimista. Välillä on hyvä hyväksyä sekin, että kaikkea ei ehdi. Ostimme asunnon, ja remontoimme sen lattiasta kattoon työn ohella. Täysin järjetön projekti, mutta kaiken vaivan arvoista. Pari vuotta siihen meni, mutta nyt alkaa olemaan valmista. On verhot ja huonekalut.

Käsialani on silti vain parantunut

Vaikka en ole päivittänyt blogia, kalligrafia ei ole kadonnut arjestani. Päinvastoin. Olen kirjoittanut lähes joka päivä, mutta eri tavalla kuin ennen. Harjoittelu on siirtynyt luonnosvihkoihin, kokousmuistiinpanoihin ja kauppalistoihin. Kirjaimet ovat kulkeneet mukana arjessa, eivätkä vain juhlahetkissä.

Olen huomannut, että juuri tällainen huomaamaton harjoittelu kehittää eniten. Kun kirjoitan muistiinpanoja kauniimmin, keskityn paremmin. Kun teen ostoslistan rauhassa ja huolellisesti, käsiala pysyy tasaisena. Kalligrafia ei ole vain valmiita töitä tai täydellisiä kuvia, vaan tapa kirjoittaa ja olla läsnä.

Remontin keskellä kirjoittaminen on ollut myös pieni hengähdys. Kun ympärillä on pölyä ja keskeneräisyyttä, paperilla kaikki voi olla hallittua ja tasapainoista. Yksi kirjain kerrallaan. Välillä olen osallistunut etäkursseille.

Ehkä tämä tauko oli tarpeellinen. Ehkä se muistutti, miksi alun perin innostuin kalligrafiasta. Ei siksi, että voisin julkaista mahdollisimman paljon, vaan siksi, että nautin kirjoittamisesta.

Nyt palaan tänne taas. Ehkä hieman rauhallisemmin, mutta entistä tietoisemmin. Ja kynä on kulunut koko ajan. Tai kynä ja kynä. Omistan varmaan tuhat kynää!

Kauniisti kirjoittaminen yhä lepuuttaa hermojani. Niin kuin se on lepuuttanut jo ihan pienestä alkaen.