Eihän tästä mitään tule!!!

Harrasti ihminen sitten ihan mitä tahansa, alussa kehittyy huimasti. Alun rakettimaisen kehityksen jälkeen kehittyminen hidastuu ja jos ei harjoittele tarpeeksi, taito voi mennä jopa takapakkia. Saavutin vaiheen, jossa “ei lähe”. Ei jumakauta vaan lähe. Kiinnostaisi kyllä, mutta kaikki on kädenjälki on vaan rumaa ja täynnä virheitä.

Kerron pari tarinaa. Nuorena aikuisena näin animoitua unta, jossa aivan kaikki oli täydellisesti piirrettyä. Muistan heränneeni aamulla vaikuttuneena unesta; aivoni pystyvät tuottamaan aivan täydellisiä animaatioita! Jos kerran pystyn näkemään upeita animaatioita, miksi en osaa piirtää niitä? Olen aina halunnut tietää, että jos olisin käyttänyt kaikki nämä vuodet harjoitteluun, olisinko kehittynyt riittävän hyväksi animaatiograafikoksi. (Heikko ehkä.)

Kun olin jenkeissä vaihto-oppilaana, opiskelin kuvaamataitoa. Opettaja antoi meille tehtäväksi piirtää täydellisesti fotorealistisen kuvan. Jenkeissä oli ainakin vielä silloin joka päivä sama lukujärjestys per jakso. Kuvaamataitoa oli aamuisin ensimmäisellä tunnilla. Muistan tuijottaneeni monta viikkoa joka ikinen arkiaamu lehdestä leikkaamaani silmän kuvaa ja omaa piirrostani. Kun kuvaa oli kumittanut ja piirtänyt ja kumittanut ja piirtänyt tarpeeksi, kuva oli mielestäni lähes täydellinen. Sain siitä muistaakseni oikein hyvän numeronkin. Yritän aina muistaa, että se taito on vieläkin minussa, jos vaan jaksaisin joka päivä kumittaa ja piirtää niin kauan kunnes olisin tyytyväinen.

Väittäisin, että sama kyky oppia pätee myös kalligrafiaan. Ainakin yritän niin itselleni uskotella. Olin eilen etänä Sarikan modernin kalligrafian alkeiskurssilla. Tunnin lopuksi saa aina näyttää mitä on saanut paperille tuhrattua. Jäin kiinni, että en ole aloittelija. Tunnustin, että olen opiskellut jo vuoden. Imartelevaa saada kehuja, mutta aloin kyseenalaistamaan olenko edistynyt lainkaan. Instagramiin on onneksi tallentunut matkani käsialakikkailijasta kalligrafian suuntaan. Kursseilla on kiva käydä, koska se aika tulee aina käytettyä oikeasti harjoitteluun, eikä kaikkeen väliaikapuuhailuun ja säätämiseen.

Kalligrafia on läsnäoloharjoitus

Kuuntelin juuri äsken radiosta uutisia ja muistin miksi harrastan kalligrafiaa. Joka ikinen uutinen oli aivan musertava. Istuessani täällä omien papereiden ja kynien keskellä koen olevani turvassa ja kun piirtää hitaasti keskittyen kirjaimia yksi kerrallaan, maailman pahuus unohtuu. On vain käsi, kynä ja paperi. Aika kuluu hitaasti ja jo puolen tunnin jälkeen on meditoinut olo. Vaikka kuinka kaikki menisi pieleen ja tulisi sotkua ja sähryä ja kaataisi musteet pöydälle, hermosto on niin rentona, että mitä sitten.

Munakortin tekeminen on aika helppoa

Oikeasti tehdessäni kortteja printtasin kivan mallisen pääsiäismunan kuvan netistä. Piirsin sen valopöydän läpi ja ta-daa täydellinen munan muoto. Kokeilin kuitenkin voisiko munan piirtää myös itse.

Tulossa pian

Suomen käytetyin ja suosituin Wikipedisti ja yhteisömanageri Johanna Janhonen tilasi minulta digitarroja, joita voi käyttää esimerkiksi somessa kuvien päällä. Käytän ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa Gimppiä ja käydyistä kuvankäsittelykursseistani on vuosikymmeniä. Sillä turhautumisen määrällä, joka valkoisen taustan irroittamiseen on mennyt, olisi voinut juosta maratonin. Kuvien skannaaminen kaikkine asetuksineen meni oikein kolmannella kerralla ja kuvaohjelman asetusten väkertämiseen hermot monena iltana. Näistä olen ylpeä, kunhan saan ne tehtyä loppuun saakka.